Antti Kuosmanen Tampereen klassillinen lukio antti@kuosmaset.fi
REFERAATTI 13.11.2009
Lukiolaisen äidinkieli ja kirjallisuus: Kirjoitusjärjestelmien kehitys
Johdanto Oppikirja käsittelee kappaleessa sitä, miten kirjoitettu kieli on kehittynyt eri puolilla maailmaa, ja erityisesti suomen kirjakielen kehitystä. Käsittelen tässä referaatissa oppikirjan sisältöä lyhyemmässä, yksinkertaistetussa muodossa. Kuvista kirjoitukseksi Kirjoitettu kieli sai alkunsa kuvakirjoituksesta, jossa kuvilla esitettiin jotain esinettä tai ideaa. Tällaista kuvakirjoitusta käyttivät esimerkiksi sumerilaiset, egyptiläiset, mayat ja atsteekit. Egyptiläiset ottivat myöhemmin mukaan merkkejä, jotka kuvasivat eri konsonantteja. Kreikkalaiset lisäsivät näihin vielä vokaalimerkkejä, jolloin puhdas äännekirjoitus syntyi. Tämä idea levisi roomalaisten mukana Eurooppaan latinalaisina kirjaimina, joita myös suomenkielessä käytämme. Kuitenkin vain murto-osalla maailman 6000 kielestä on oma kirjakieli. Äännekirjoitusta täytyi kehitellä sen levitessä muihin kieliin, koska kullakin kielellä on oma äänteistönsä. Vieraille äänteille täytyi keksiä uusia merkkejä, tai uusia merkitsemistapoja. Latinalaisissa aakkosissa ei ole äännettä 'ä' tai 'ö', joten suomenkielessä päätettiin lisätä pisteet kirjainten a ja o päälle. Myös äänteiden pituudelle täytyi keksiä merkitsemistapoja. Suomessa pitkää äännettä merkitään kahdella perättäisellä kirjaimella, mutta esimerkiksi saksassa käytetään pitkälle 's'-äänteelle omaa merkkiä. Kun kielelle kehitetään kirjoitusasu, täytyy luoda kirjakieli, jota kaikki kielen eri murteet käyttävät kirjoituksessa. Tämä yleiskieli voidaan vakiinnuttaa, mutta puhekieli muuttuu. Esimerkkinä englannissa kirjoitusasu on pysynyt samana, vaikka puhekieli onkin muuttunut. Suomenkieli on tosin lähes foneettinen, eli äänteiden ja kirjainten suhde on melkein täydellinen. Kirjoitusta kehittäessä täytyy myös päättää muun muassa lukusuunta, eli luetaanko teksti vasemmalta oikealla vai...